lauantai 3. toukokuuta 2014

2 Sunnuntaina ratsastelua ja muuta

Moikka!, pahoittelen kauheesti kun en oo nytten pitkään aikaan kirjoitellut tai postaillut tänne mitään!, meijän on pitänyt tehdä jo kauan sitten erilaisia videopostauksia mutta ei olla vaan julkaistu mitä ei varmaan tuu ees julkaistua!, mutta nytten tulee mun eka video tänne blogiin:D, Teen pienen videon mitä tein Dinan kaa 2:na viikonloppuna koska Lopetan aika varmasti nytten Dinan vuokrauksen koska saan ylläpito ponin!;D, mutta siis Molempina sunnuntaina ratsastin Dinan ja tavallisesti menin tallille hain Dinan tarhasta vein sen karsinaansa ja aloin harjaamaan sitä ja laittamaan suojat ja juoksuttamaan liinassa ja vapaana ponia, koska Dinalla oli vähäsen virtaa taas kerran ;-) Juoksutin siis ensimmäistä kertaa ikinä ja se onnistui paljon paremmin mitä kuvittelin. liinan jälkeen annoin ponin juosta vapaana niin paljon kun se halusi, tuli paljon myös ilopukkeja mitä en vaan saanut tähän videolle:(, mutta Dina hyppeli myös kaikkien varjojen yli. Juoksutuksen jälkeen vein sen karsinaan takaisin ja hain sen varusteet ja varustin ponin ja itseni ja lähdin kentälle. Mentiin molempina sunnuntaina paljon laukka työskentelyä. Menin ekaa kertaa laukanvaihtoja Dinalla, onnistui hyvin paitsi poni alkoi vähäsen pomppimaan kun oli vieläkin niin paljon energiaa ja oli tietenkin niin innoissaan laukkaamisesta. Menin myös pohkeenväistöä paljon käynnissä, ravissa ja paljon laukassa. vastalaukkaa ja taivutuksia menin myös ja onnistui hyvin. ratsastuksen jälkeen vein ponin karsinaan kun olin kävelyttänyt Dinaa hetken aikaa kentällä.Tallissa otin kaikki varusteet pois ja harjasin sen kunnolla ja jos poni oli hikinen pesin sen tai no huuhtelin vedellä pesupaikalla ja laiton hetkeks ponille loimen päälle ja karsinaan ja sillä välillä menin siivoamaan Dinan tarhan. Tein myös Dinan karsinaan pienen väli siivouksen ja vein Dinan takaisin pihalle ilman loimea. Lähdin kotiin myöhemmin kun olin tehnyt ruuat ponskille.
Tässä tulee vielä kuvia ponista ja video. Loppu videoon tulee kuvia sitten ja tossa missä vien kottikärryjä niin äiti alko selittää ja söheltää tos jotai vaikka käskin sen olemaan hiljaa xd. Ponista on kyllä tullut kauhea linssilude;D Videossa ei ole mitään musiikkia koska en jotenkaan osannut laittaa kun kone alkoi sekoilemaan.Kaikki kuvat ja videot eivät ole kauhean tarkkoja koska DIgikamera.





Video ei oo sitten mikään paras koska ensimmäinen video tähän blogiini:3


Julia&Dina